HAIK VOIMISTELUSEURAN TOIMINTAAMME OHJAAVAT ARVOT
Yksilöllisyys: Seuramme lapsi ja nuori kokee olevansa tärkeä omana itsenään ja tulee kuulluksi. Yksilölliset taidot ja vahvuudet huomioidaan harjoittelussa.
Yhteisöllisyys: Toimitaan turvallisesti, kannustaen ja innostaen. Luodaan ryhmähenkeä vahvistaen, lapselle ja nuorelle yhteenkuuluvuuden tunne – halu kuulua johonkin. Mahdollistetaan osallisuus – tehdään ja ideoidaan yhdessä.
Kannustus: Ohjataan ja tuetaan lasta ja nuorta myönteisesti kannustaen. Annetaan positiivista ja rakentavaa palautetta, kiitetään ja palkitaan.
Kasvatuksellisuus: Lähtökohtana on toimiminen lapsen ja nuoren parhaaksi. Harjoitellaan turvallisessa ympäristössä, liikunnan ilosta nauttien. Kannustetaan terveelliseen elämäntapaan. Toimitaan yhteistyössä vanhempien kanssa ja esimerkkeinä lapsille ja nuorille. Laaditaan yhteiset pelisäännöt toiminnan tukemiseksi.
Avoimuus: Keskustellaan ja kuullaan lapsia, nuoria, vanhempia ja seuratoimijoita.
Viestitään ja tiedotetaan seuran toiminnasta jäseniä ja vanhempia. Jaetaan
työtehtävät mielekkäästi. Pyydetään palautetta. Arvioimme ja kehitämme toimintaamme
yhdessä.
Edullisesti harrastaminen: Tarjoamme kaikille lapsille ja nuorille edullisen
harrastusmahdollisuuden Hangossa.